Lentäminen
Yksityis- ja harrastelentotoiminta Vesitasolla laskeutuminen Vesialueiden käyttäminen nousu- ja laskeutumispaikkoinaSuomessa ilmailulaki ja ilmailumääräykset määrittelevät säännöt, joiden mukaisesti vesialueita saa käyttää vesilentokoneiden lentoonlähtö ja laskupaikkoina. Yksittäisillä vesialueilla voi olla erityissääntöjä ja -rajoituksia esimerkiksi omistuksellisista tai luonnonsuojelullisista syistä. Ilmailulain mukaan ”Ilma-aluksen lentoonlähtöön ja laskuun saa Ilmailuhallinnon antamien määräysten mukaisesti tilapäisesti käyttää avointa vesialuetta” ja Vesilain 24 §:n mukaan ”Jokaisella on oikeus, välttäen tarpeetonta häiriön aiheuttamista, kulkea vesistössä, missä se on avoinna.” Vesistöjen käyttämistä lentoonlähtöön tai laskuun käsittelee myös ilmailumääräys OPS M1-6, (pdf), Lentopaikkojen käyttäminen lentotoimintaan, ja sen liite 1. Vesilentokoneella voi siis laskeutua mille tahansa järvelle, jos kyseessä
on vesialun tilapäinen käyttö. Lakia voi olla hankala soveltaa kaikkiin
tapauksiin, sillä rajaa ”tilapäisen” ja ”jatkuvan” käytön välille on
vaikea vetää. Samoin sanojen ”tarpeeton häiriö” määrittely on vaikeaa.Pilotin tulee itse selvittää onko vesistölle asetettu sellaisia rajoituksia tai kieltoja, joita ilma-alusten tulee huomioida. |
||