IlmailutoimialaPerustietoa mediallePoikkeamatilanteiden ilmoittaminen ja seuranta

Poikkeama-, vaara- ja onnettomuustilanteiden ilmoittaminen ja seuranta

Vaara ja poikkeamatilanteiden seuranta ja tutkinta perustuvat Ilmailuhallinnolle
tehtävään raportointiin. Raportoinnista määrätään ilmailumääräyksessä GEN M1-4
Ilmoittaminen lento-onnettomuudesta, lentovauriosta ja vaaratilanteesta.

Ilmailuhallinnon asettama ilmoittamisvelvollisuus koskee ilmailuorganisaatioita, lentäjiä, lennonjohtajia, lennontiedottajia ja muita lentoturvallisuuden kanssa työskenteleviä henkilöitä. Raportointivelvollisuus on asetettu lentoturvallisuuden kehittämiseksi.

Ilmailuhallinnolla on käytössään oma lentoturvallisuusilmoitusten seurantajärjestelmä. Euroopan unioni on kehittänyt yhteiseurooppalaisen lentoturvallisuusilmoitusten käsittelyjärjestelmän ECCAIRSin, jonka tarkoituksena on tuottaa lentoturvallisuusraportteja koko Euroopan alueen siviili-ilmailusta.

Ilmailuhallinto tutkii vaara- ja poikkeamatilanteita saamiensa lentoturvallisuusilmoitusten pohjalta. Näin saadun tiedon pohjalta Ilmailuhallinto tekee tarvittaessa vaaratilanteita ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä ja aloitteita lentoturvallisuuden kehittämiseksi.

Lentoturvallisuusilmoitukset jaetaan vakavuusluokkiin. Kansainvälisen siviili-ilmailuorganisaation ICAOn ja yhteiseurooppalaisen lennonvarmistusjärjestön Eurocontrolin määrittelemät vakavuusluokat ovat: lento-onnettomuudet, vakavat vaaratilanteet, vaaratilanteet ja ne poikkeamat, joissa turvallisuus ei ole vaarantunut sekä ne tapaukset, joissa poikkeamaa ei ole voitu määritellä.