Koulutus ja lupakirjat
Ilmailulääketiede Muutokset terveydentilassa Vallitseva terveydentila vaikuttaa lääketieteelliseen
kelpoisuuteen
Sairastumisesta, raskaudesta ja loukkaantumisesta on viipymättä kirjallisesti ilmoitettava Trafi ilmailulääketieteen yksikköön eli AMSiin. Lääketieteellisen kelpoisuustodistuksen haltija on vastuussa operoimansa ilma-aluksen turvallisesta liikennöinnistä. Lääketieteellinen kelpoisuus on keskeinen osa tuota turvallisuutta. Jos lääketieteellisen kelpoisuustodistuksen haltija tietää, että hänen terveydentilansa on heikentynyt siten, ettei hän ehkä pysty turvallisuusvaatimusta täyttämään, hän ei saa käyttää lupakirjansa eikä siihen liittyvien kelpuutusten mukaisia oikeuksia. Lääketieteellisen kelpoisuustodistuksen haltijan on viipymättä otettava yhteyttä valtuutettuun ilmailulääkäriin, ilmailulääketieteen keskukseen tai ilmailulääketieteen yksikköön saadakseen lisäohjeita, jos hän tietää lääketieteellisen kelpoisuutensa heikkenevän tai jo heikentyneen. Sellaisia tilanteita, joissa lisäohjeita tulee pyytää, ovat esimerkiksi yli 12 tuntia kestävä sairaala- tai poliklinikkahoito, tehtävä leikkaus, säännöllinen lääkkeiden käyttö ja/tai säännöllinen silmälasien käyttö. Tarkkoja lisätietoja löytyy ilmailuvaatimuksesta JAR-FCL 3 (pdf), kohdasta 3.040. Ilmailulääketieteen yksikköön tulee ilmoittaa kirjallisesti tai puhelimitse (p. 020 618 6316, puhelinajat ma - pe klo 10 - 12 ja 13 - 14), jos lääketieteellisen kelpoisuustodistuksen haltija on estynyt toimimaan ohjaamomiehistön jäsenenä loukkaantumisen tai 21 päivää tai kauemmin kestävän sairauden vuoksi tai jos hän on raskaana. Lääketieteellisen kelpoisuustodistuksen voimassaolon katsotaan väliaikaisesti päättyvän, kun vamma on saatu, raskaus todettu tai sairaus kestänyt edellä mainitun kolmen viikon ajan. Vain ilmailulääketieteen yksikkö voi saattaa lääketieteellisen kelpoisuustodistuksen uudelleen voimaan. Lääketieteellisen kelpoisuustodistuksen voimassaolon päätyttyä väliaikaisesti raskauden vuoksi todistus tulee uudelleen voimaan sen jälkeen, kun haltija on raskauden päätyttyä käynyt lääkärintarkastuksessa ilmailulääketieteen yksikön määräämällä tavalla ja todettu kelpaavaksi jatkamaan toimintaa ohjaamomiehistön jäsenenä. Raskaus ei kuitenkaan kokonaan estä lentämistä, sillä viranomainen voi raskauden aikana palauttaa kelpoisuustodistuksen voimaan sellaiseksi ajaksi ja sellaisin perustein, jotka se katsoo riittäviksi. Lisätietoja raskauden vaikutuksista harraste- ja yksityisilmailijan, lennonjohtotehtävissä työskentelevän ja luokan 1 lääketieteelliseen kelpoisuustodistuksen voimassaolosta löytyy TraFi Ilmailun julkaisuja -sivulta, jossa ovat jokaiselle edellä mainitulle lääketieteelliselle kelpoisuustodistusluokalle omat ohjeensa. |
||