MatkustajilleMatkustajien turvatarkastukset

Matkustajien turvatarkastukset


Turvatarkastuksia Suomen lentoasemilla ohjaa ja valvoo TraFi ilmailu. Turva-
valvontaan kuuluvat niin matkustajat ja heidän matkatavaransa kuin lentoasemalla
toimivat yritykset, rahtia ja postia käsittelevät lentoyhtiöt, huolintaliikkeet ja kaikki
lentoasemilla työskentelevät henkilöt. Ilmailuhallinto valvoo myös turvatarkastajien
koulutusta.

Säännölliset turvatarkastukset Suomessa aloitettiin vuonna 1975. Suomen lentoasemilla turvatarkastetaan matkustajat, matkatavarat, rahti ja lentoasemien työntekijät. Turvatarkastusten tarkoituksena on varmistaa, että ilma-alukseen ei päädy esineitä tai aineita, jotka voisivat aiheuttaa lennolla vaaraa. Jokapäiväisessä käytössä oleva arkinen aine tai esine voi lentokoneessa kuljetettuna olla vaarallinen ja kielletty tai kuljetusrajoitusten alainen.

Vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen ilmailun turvatoimia on kiristetty niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Syyskuussa 2002 yhtenäistettiin lentomatkustajien ja käsimatkatavaroiden turvatarkastusta Suomessa eurooppalaisen käytännön mukaiseksi. Kaikilla Suomen lentoasemilla aloitettiin vuoden 2003 alussa ruumaan menevien matkatavaroiden sataprosenttinen turvatarkastus.


Turvatarkastuksia koskevat lait ja asetukset


Seuraavat linkit vievät Finlexin Internet-sivulle.

* Ilmailulaki, 11 luku (1194/2009)
* Laki vaarallisten aineiden kuljetuksesta (719/1994)
* Asetus vaarallisten aineiden ilmakuljetuksesta (pdf) (429/2005)


Ohjeita ennen matkaa


Tarkista ennen pakkaamista lentolipustasi tai lentoyhtiöltä, että mukanasi olevien tavaroiden tai aineiden kuljettaminen lentokoneessa on sallittua. Lentoyhtiöillä voi olla tiukemmat rajoitukset kuin näillä sivuilla on esitetty. Hyvä nyrkkisääntö on, että lentokoneen matkustamoon ei saa viedä esineitä, joilla voisi vahingoittaa muita matkustajia tai henkilökuntaa. Matkatavaran mukana ei saa olla palo- tai räjähdysherkkiä eikä myrkyllisiä, syövyttäviä tai muuten vaarallisiksi luokiteltavia aineita. Tarkista erityisesti nesteiden kuljetusta matkustamossa koskevat ohjeet.

EU:n komission laatima yhdenmukaistettu luettelo kielletyistä esineistä ja aineista (pdf)

Lentomatkustajille ja miehistön jäsenille sallitut vaaralliset aineet OPS M1-18, Liite 1



Näin toimit turvatarkastuksessa


- esitä kaikki mukanasi olevat nesteet tarkastusta varten
- riisu päällysvaatteet tarkastettavaksi
- esitä kannettava tietokone ja muut isot sähkölaitteet läpivalaisua varten