Ilmailutoimiala
LVM:n virastouudistus Liikennehallinnon virastouudistus - IH osaksi uutta turvallisuusvirastoaIlmailuhallinto yhdistetään AKEn, Rautatieviraston ja Merenkulkulaitoksen turvallisuustoiminnon kanssa uudeksi liikenteen turvallisuusvirastoksi. Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä päätti marraskuussa 2008 Ajoneuvohallintokeskuksen, Rautatieviraston, Ilmailuhallinnon sekä Merenkulkulaitoksen meriturvallisuustoiminnon yhdistämisestä uudeksi liikenteen turvallisuusvirastoksi. Samalla päätettiin Merenkulkulaitoksen väylätoimintojen, Tiehallinnon ja Ratahallintokeskuksen yhdistämisestä uudeksi väylävirastoksi. Molemmat virastot aloittavat toimintansa 1.1.2010. Ulkopuolisen asiantuntijan tekemän sijoittamisselvityksen perusteella päätettiin väylä- ja turvallisuusviraston jäämisestä pääkaupunkiseudulle maaliskuussa 2009. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalleen asettaman alueellistamistavoitteen mukaisesti siirtyy liikenteen turvallisuusvirastosta kuitenkin 20 työpaikkaa Lappeenrantaan perustettavaan itäliikenteen yksikköön ja 95 työpaikkaa Rovaniemelle muodostettavaan yksikköön. Liikenteen turvallisuuvirasto, lyhyemmin TraFiUusien virastojen nimistä tehtiin päätös kesäkuussa 2009. Väyläviraston nimeksi tulee Liikennevirasto ja liikenteen turvallisuusviraston nimeksi vahvistettiin Liikenteen turvallisuusvirasto. Jälkimmäisen viraston aputoiminimeksi ja nimilyhenteeksi, myös kansainväliseen käyttöön, tulee TraFi. Liikenteen turvallisuusvirasto palvelee
Yhteistyön, asiantuntemuksen ja innovaation lisääntymisen myötä uusi virasto tarjoaa entistä parempaa asiakaspalvelua ottamalla huomioon asiakkaiden koko matka- ja kuljetusketjun tarpeet.
Uudet yhteystietomme 1.1.2010 alkaen:
Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi
|
||