Koulutus ja lupakirjat
Lentolupakirjan uudistaminen Lentolupakirjan uudistaminenIlmailulupakirjan voimassaolo määräytyy siinä olevien kelpuutusten ja lääketieteellisen kelpoisuustodistuksen voimassaolon mukaan. Lisäksi viiden vuoden välein tulee lupakirjan kantaosa kirjoittaa uudelleen. Kantaosa kirjoitetaan uudelleen, mikäli lupakirjassa on jokin voimassaoleva kelpuutus. Jotta lupakirja olisi käyttöoikeudellinen, lupakirjan haltijalla tulee olla voimassa oleva lääketieteellinen kelpoisuustodistus sekä lupakirjassa lentämään oikeuttava voimassa oleva kelpuutus. ![]() Harrasteilmailun lupakirjat
1.1.2000 jälkeen ja alle kaksi vuotta vanhentuneena olleen lupakirjan voi saattaa voimaan suorittamalla hyväksytysti tarkastuslennon ja tarkastuslentäjän pitämän suullisen kuulustelun. Harrasteilmailun lupakirjojen uudistamista koskee ilmailumääräys PEL M1-5 (pdf), Vanhentuneen kansallisen lupakirjan tai kelpuutuksen uudistaminen.Yli kaksi (2) vuotta vanhana olleen lupakirjan uusiminen edellyttää ennen tarkastuslentoa ilmailun säädösten teoriaosakokeen suorittamisen kyseellä olevaan koulutukseen oikeutetulle koululle. Koulutusluvan haltijoista on lista Ilmailuhallinnon Internet-sivuilla kohdassa Toimiluvat ja valtuudet. Jos lupakirja on ollut vanhentuneen viisi (5) vuotta tai pidempään, lupakirjan voimaan saamiseksi hakijan tulee suorittaa koko teoriakoe. Tarkastuslennon lisäksi lupakirjan uudelleen kirjoittamista tulee hakea Ilmailuhallinnolta. Harrasteilmailun lupakirjoja varten on lomake Harrasteilmailijan lupakirja- ja kelpuutushakemus (pdf). Ilmailuhallinto jatkaa automaattisesti voimassaolevat kelpuutuksen uudelleen kirjoitettavaan lupakirjaan. Hakemusten käsittelyaika on noin 2 viikkoa niiden saapumisesta. Yksityis-, ansio- ja liikennelentäjän lupakirjat
1.1.2000 jälkeen vanhentuneen yksityis-, ansio- tai liikennelentäjän lupakirjan uudistamisesta säädetään ilmailuvaatimuksessa JAR-FCL 1 (pdf), kohdassa 1.245. Näiden lupakirjojen voimaan saattamiseksi tulee suorittaa hyväksytysti tarkastuslento ja tarkastuslentäjän pitämä suullinen kuulustelu. Tarkastuslentoa varten voi lentotaitoja kerrata halutessaan koululennoilla.Myös yksityis-, ansio- tai liikennelentäjän lupakirjan uudelleen kirjoittamista tulee hakea Ilmailuhallinnolta. Näiden lupakirjojen hakemista varten on lomake Ohjaajan lupakirja- ja kelpuutushakemus (pdf). Hakemusten käsittelyaika on noin 2 viikkoa niiden saapumisesta. Ennen 1.1.2000 vanhentuneet yksityis-, ansio- ja liikennelentäjän lupakirjat
Ennen 1.1.2000 vanhentuneen lupakirjan uudistamiseksi tulee suorittaa Ilmailuhallinnon järjestämä teoriakoe kyseistä lupakirjaa varten. Lisätietoja teoriakokeeseen ilmoittautumisesta ja teoriakoepäivistä löytyy Ilmailuhallinnon Internet-sivuilta kohdasta Kokeet ja tarkastukset.Helikopterilentäjien lupakirjat
Helikopterilentäjien lupakirjojen ylläpito- ja uusimisvaatimukset poikkeavat jonkin verran edellä esitetystä. Ilmailuhallinto tarjoaa helikopterilentäjille tapauskohtaista ohjausta ja neuvontaa sähköpostitse osoitteessa![]() Lisätietoja
Lista Ilmailuhallinnon
valtuuttamista tarkastuslentäjistä löytyy Ilmailulupakirjat -otsikon alta
sivulta Toimiluvat ja valtuudet.Lista Ilmailuhallinnon valtuuttamista ilmailulääkäreistä löytyy sivulta Ilmailulääkärien yhteystiedot Lupakirjan uudelleen kirjoittaminen Kelpuutuksen uusiminen ja voimassaolon jatkaminen Kelpuutuksen voimassaoloaika ei voi ylittää itse lupakirjan voimassaoloa PEL M1-5 (pdf) Vanhentuneen kansallisen lupakirjan tai kelpuutuksen uudistaminen PEL M1-7 (pdf) Teoriakoe lupakirjan ja/tai kelpuutuksen myöntämistä varten PEL T1-5 (pdf) Ilmoittautuminen teoriakokeeseen |
||