Koulutus ja lupakirjat
Kielitaitotarkastukset Kielitaitotarkastukset
Uudet, ICAOn määritysten mukaiset kielitaitotarkastukset ovat lähteneet Suomessa hyvin käyntiin. Varsinainen testaus aloitettiin vuoden 2008 alussa, ja vuoden loppuun mennessä suurin osa ammattimaisista ilmailijoista - ja suuri määrä harrastajiakin- on jo testattu. Kokeiden tulokset ovat odotettuja ja rohkaisevia. Hylättyjä osakokeita uusitaan menestyksellisesti. Vastauksia yleisimpiin kielitaitokoetta koskeviin kysymyksiin:
Siirtymäajan jälkeen R/TE-merkintä jää harrasteilmailijoiden kansalliseksi merkinnäksi, ja sen haltija voi käyttää ilmailun radiopuhelinliikenteessä englantia Suomen alueella muiden kelpuutustensa puitteissa. Merkinnän hyväksyntävelvoitetta ei muilla ICAOn jäsenmailla ole. Menettelytapaohjeita: Englannin kielen koetodistukseen kielitaitotarkastajan on syytä lisätä huomautus, varmistettuaan asian kokeen suorittajalta, että kokeen suorittaja on syntyperäinen suomen kielen puhuja. Tällä lisäyksellä voidaan valtaosalle kielitaitomerkinnän hakijoista myöntää molemmat kielitaitomerkinnät (suomi ja englanti) samalla kerralla. Syntyperäiselle suomen kielen puhujalle myönnetään suomen kielessä taso 6. Hakija voi merkitä ko. huomautuksen myös varsinaiseen lupakirjahakemukseensa. Kielitaitokoe on syytä suorittaa hyvissä ajoin ennen määräaikaa. Viranomaismaksut: Mikäli lupakirjamerkintä tehdään muun lupakirjatoimenpiteen yhteydessä, esimerkiksi lupakirjan uudelleenkirjoituksen tai muun kelpuutuksen myöntämisen yhteydessä, kielitaitomerkinnästä ei mene tänä vuonna erillistä maksua. Jos kielitaitomerkintää haetaan erikseen ilman muita lupakirjatoimenpiteitä, maksu on 50€. (Peruste: Maksuasetus 1076/2006 kohta 4.2.) Lisätietoja: Kielitaitokokeita järjestävät organisaatiot, kielitaitotarkastajat ja kielitaitokokeelle asetettavat vaatimukset Ilmailumääräys PEL M2-91 Rajoitettu radiopuhelimenhoitajan kelpuutus ja siihen liittyvät kielitaitovaatimukset Ilmailumääräys PEL M2-92 Kansallisten vaatimusten mukainen rajoitettu radiopuhelimenhoitajan kelpuutus Ilmailumääräys PEL M2-93 Koulutus rajoitettua radiopuhelimenhoitajan kelpuutusta varten Ilmailumääräys TRG M1-11 Siirtymäkauden väliaikaistodistukset: R/TI:n haltijat ja R/TE:n haltijat Tarkemmat ohjeet: jaakko.koskinen@ilmailuhallinto.fi |
||